Tietoa meistä

Osuuskunta Kiip-IT on Kiipulan ammattiopiston datanomiopiskelijoiden perustama pedagoginen osuuskunta, joka koostuu opiskelijoista ja opettajista (valmentajista).
Osuuskunta palvelee opiskelijoita työssäoppimisessa tarjoamalla oikeita töitä. Toimialueena osuuskunnalla on Kanta- ja Päijät-Häme.

Kiip-IT treenit

Osuuskunta Kiip-IT treenit:
Suunnittelemassa tulevia projekteja

Kiinnostuksemme osuuskuntaa kohtaan pohjautui palavalle halulle tehdä opiskelun aikana oikeita töitä. Viime keväänä saimme vieraaksemme Tiimiakatemiasta Jyväskylästä kaksi opiskelijaa kertomaan toiminnastaan Osuuskunta Innomossa.
Myöhemmin he pitivät meille muutaman päivän opintopäivät, joissa käytiin läpi erilaisia osuuskuntaa koskevia asioita.
Mukana oli opiskelijoita, opettajia ja muuta henkilökuntaa. Teimme erilaisia tehtäviä pienryhmissä ja ne purettiin yhdessä. Opettajat ja valmentajat tekivät omia tehtäviään. Aina ensimmäisenä aamuisin pidettiin fiilis-kierros. Sitä toteutetaan edelleen omassa osuuskunnassamme tiimipalaverin aluksi maanantaisin.

Tämänhetkinen tavoite on asiakaskunnan laajentaminen ja vakiinnuttaminen. Mainostaminen tapahtuu sosiaalisen median kautta ja esitteitä jakamalla.
Osuuskunta on mukana Kiipulan sisällä olevissa esittelyissä omalla esittelypisteellään.